Ulosteiden kerääjät vaativat ihmisarvoa Intiassa
Ulosteiden keruu paljain käsin on kiistatta yksi nöyryyttävimmistä töistä, joita on olemassa. Chotti Bai oli yksi sadoista tuhansista Intian ulosteiden kerääjistä, jotka päivittäin tyhjentävät jätöksiä epähygieenisistä vessoista ja kuivakäymälöistä. Hän joutui aloittamaan työn naimisiin mentyään.
“Minulla ei ollut vaihtoehtoa. Sain työstä hyvin pienen määrän rahaa ja yhden roti-leivän joka päivä. Se oli ainoa maksu. Jos en tehnyt työtäni hyvin, kylän ylempien kastien ihmiset uhkailivat minua ja sain nuhteet myös appivanhemmiltani”, Chotti kertoo.
Vuosisatoja vanha kastijärjestelmä on erottamaton osa intialaista yhteiskuntaa. Järjestelmälliseen epätasa-arvoon perustuvassa järjestelmässä henkilön kasti määrää hänen yhteiskunnallisen asemansa ja määrittää mm. sen, missä kukin voi työskennellä tai kenen kanssa perustaa perheen.
Sekä naisten että miesten sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset suhteet yhteisössä riippuva kastiasemasta, joka periytyy jo syntymässä. Vähiten oikeuksia on kastittomilla daliteilla. Ulosteiden kerääjät kuuluvat kastittomiin ja ovat kaikkein alimmalla portaalla myös heidän keskuudessaan.
Ulosteiden keruu on erityisesti dalitinaisten työtä, kertoo UN Womenin Intian-toimiston johtaja Rebecca Reichmann Tavares. “Tiedot osoittavat, että 95 prosenttia ihmisten ja eläinten jätösten kerääjistä on naisia, jotka käyttävät käsiään ja yksinkertaisia välineitä, kuten koreja, joita he kantavat päänsä päällä.”
Koko yhteiskunnan on muututtava
Työn nöyryyttävyys ja terveysriskit eivät ole ainoa ongelma ulosteiden kerääjille. Kastijakoon perustuvasta työstä seuraa myös leimaantuminen, joka johtaa syrjintään. Ulosteiden kerääjiä kielletään menemästä vesipisteiden lähelle ja heidät pakotetaan jättämään viljelysmaansa kesannolle. Naiset eivät saa liikkua julkisilla paikoilla ja menettävät omanarvontuntonsa.
“Heillä ei ole monia perusoikeuksia, on kyse sitten työelämän oikeuksista tai perusihmisoikeuksista. Ja koska heillä ei ole muita työmahdollisuuksia kastisyrjinnän vuoksi, he joutuvat jatkamaan ulosteiden kerääjinä”, kertoo Jan Sahas Development Society -järjestöä edustava Ashif Shaikh.
Järjestö toimii UN Womenin tuella ulosteiden keruun lopettamiseksi Intian neljässä osavaltiossa. UN Women ja Jan Sahas -järjestö yhdistivät voimansa tammikuussa 2013 vapauttaakseen naiset tästä nöyryyttävästä työstä ja voimaannuttaakseen heidät yhteiskunnan arvostetuiksi jäseniksi.
“Tämän kumppanuuden kautta Jan Sahas ja UN Women pyrkivät parantamaan tuhansien ulosteiden keräämistä työkseen tekevien naisten elämää. Autamme heitä pääsemään kiinni parempiin ja inhimillisempiin toimeentulomahdollisuuksiin. Haluamme heidän saavan toimeentulon, joka on nelinkertainen siihen verrattuna, mitä he ovat ansainneet”, kertoo UN Womenin tasa-arvorahaston ohjelma-asiantuntija Caroline Horekens.
Paitsi toimeentulon, naiset saavat mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin, kertoa huolenaiheistaan ja toimia oikeuksiensa puolustamiseksi. Naisille tarjotaan myös lainopillisia palveluja. Ulosteiden keruu on saatu lainsäädännön tasolla kiellettyä, mutta laki pitää myös panna toimeen.
Tänään Chotti Bai voi tuhansien muiden tavoin iloita siitä, että hän on vapautunut nöyryyttävästä työstä. Hänellä on paitsi turvallisemmat työolot, myös parempi palkka. Omanarvontunnon löytymisen myötä hänestä on tullut mielipidevaikuttaja, joka tekee työtä muiden naisten parissa omassa yhteisössään.
Ennen kuin UN Womenin työ on saatettu loppuun, tarvitaan paljon muutakin kuin uusia työmahdollisuuksia ja uusien taitojen opettamista kastittomille naisille. Miljoonien ulosteiden keruutyötä teettävien ihmisten asenteet pitää saada muutettua – ja myös naisten itsensä on löydettävä usko itseensä ja omaan ihmisarvoonsa.