Piikkilanka-aidan takaa alkaa uusi tulevaisuus

Etiopialaisen Adaman kaupungin pölyisessä lähiössä on pieni, muurien, porttien ja piikkilangan ympäröimä tiilitalo. Tavanomaisen näköisen talon salaisuus on, että se on UN Womenin täysin rahoittama turvatalo tytöille ja naisille, jotka ovat joutuneet käsittämättömän julmuuden kohteeksi.

Vastoin ennakko-odotuksia talon iloisessa hyörinässä kaikuu leikkivien lasten ääni, ja pihalla leijailee etiopialaisen injera-leivän tuoksu.

Paikan johtaja Tsegerida kertoo, että edes naapurit eivät tiedä talon tarkoitusta. Poliisi puolestaan ei tiedä talon sijaintia.

Tämä nuori sosiaalityöntekijä on huomannut poliisien ja juristien asenteiden muuttuneen muutamien viime vuosien aikana. Oikeuksistaan tietoisen, nuoremman sukupolven määrätietoinen tasa-arvotyö on alkanut kantaa hedelmää.

Eräs turvatalon kymmenistä asukkaista on 15-vuotias Hana. Hän syntyi Gonderissa, 800 kilometrin päässä. Hänen vanhempansa lähettivät hänet Adamaan tätinsä luo toivoessaan tyttärelleen parempaa koulutusta. Hana kuitenkin päätyi palvelustytöksi – ja kadulle, kun hän tuli raskaaksi jouduttuaan serkkujensa raiskaamaksi, jolloin täti heitti hänet ulos.

Hana oli liian häpeissään uskaltaakseen palata kotiin. Onnekseen hän löysi turvaa iäkkään naapurin luota. Synnytyksen jälkeen paikallinen poliisi soitti turvataloon, jossa Hana on oppinut syöttämään ja hoitamaan vauvaansa. Hana kertoo, että hänellä ei ollut mitään paikkaa, johon mennä. Hän on lopettanut koulun kolmannen luokan jälkeen, ja haluaa nyt takaisin kouluun, kunhan ensin on oppinut elättämään itsensä ja lapsensa.

Tsegerida epäilee, saako Hana koskaan oikeutta, vaikka poliisit tutkivat asiaa. “Rikos on raportoitu selkeästi liian myöhään. Hanalla ei ollut varaa maksaa DNA-testiä, ja siksi todistusaineistoa ei ole.”

Kaksitoistavuotias Rahima puolestaan tulee pienestä kylästä Addis Abeban läheltä. Hänen kaksi aikuista serkkuaan raiskasivat hänet koulumatkalla. Viikon mittaisen kooman jälkeen hän heräsi ja sai tietää lantionsa murtuneen.

Rahiman köyhät vanhemmat toivat tytön turvataloon, joka maksaa kuntoutuksen. Rahimalla on siis mahdollisuus jonain päivänä kävellä ilman kainalosauvoja. Toisen raiskaajan oikeudenkäynti on meneillään, toinen on livistänyt tiehensä.

Rahiman ystävä, kolmetoistavuotias Almaz, itki turvataloon saavuttuaan viikon yhteen menoon. Hän joutui lankonsa raiskaamaksi, eikä Almazin sisko tahdo uskoa asian olevan totta. Oikeudenkäynnissä mies tunnusti tekonsa ja sai seitsemän vuoden tuomion. Syyttäjä on tehnyt valituksen lyhyestä tuomiosta.

Nyt Almaz alkaa olla taas iloinen ja onnellinen nuori tyttö, joka juttelee eloisasti ystävistään kotipuolessa. Hän tahtoisi mennä takaisin kouluun, mutta arvelee, ettei voi palata kotiin perheensä luokse.

Lähellä Adaman keskustaa on pieni kahvila, jota pyörittää yhdeksän turvatalon asukasta. Sieltä saa perinteisiä etiopialaisia ruokia, kuten paksulla kastikkeella päällystettyä leipää, ja perinteisin menoin tarjottua, paikan päällä jauhettua kahvia. Pihalla leijailee ihana tuoksu aamusta iltaan.

Kahvilan päällikkönä toimii 30-vuotias Zahara, joka karkasi kotoa kymmenvuotiaana ja asui vuosikaudet kaduilla. Hän tuli turvataloonepätoivoisena, valmiina jättämään kaksi pientä lastaan sinne. Mutta myös hänet itsensä toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi, ja nyt pienellä perheellä on toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Zaharan silmät kostuvat hänen muistellessaan, miltä tuntui, kun kahvila alkoi tuottaa voittoa.

“Aluksi yrityksen pyörittäminen oli haasteellista, ja olin todella onnellinen, kun ensimmäiset voitot tulivat! Toivon, että voin jonain päivänä avata ihan oman kahvilan.”

Osuuskunnan jäsenet ottavat lastenhoidon tuomat haasteet huomioon ja vuorottelevat lapsenvahteina. Näin jokainen voi työskennellä. Zahara vastaa ruokalistasta ja kertoo, miten lista on elänyt asiakkaiden mieltymysten tultua tutummiksi. Myyntisuosikki on ferfer eli paloiteltu injera-leipä kastikkeella. Paikalliset poliisit rakastavat sitä.

Nämä onnekkaat tytöt ja naiset ovat löytäneet turvan porttien ja piikkilangan takaa. Heillä on nyt mahdollisuus itsenäiseen toimeentuloon. Ikävä kyllä pienen turvatalon resurssit eivät riitä kaikkien apua tarvitsevien auttamiseen.

Hana pyörittää päätään ja huokaa: “En tiennyt tällaisia paikkoja voivan olla olemassa!”

Etiopiassa – ja muualla maailmassa – on aivan liikaa tyttöjä ja naisia, joille tällaisia paikkoja ei vielä ole.

Haastateltavien nimet on muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi. Kuvan henkilö ei liity jutussa kerrottuihin tapahtumiin. (Kuva: UN Photo/Eskinder Debebe)