Kaiken menettänyt Abeeda omisti elämänsä kohtalotoveriensa auttamiselle

Bangladeshilaiselle Abeeda Begumille maasta lähtemisen piti merkitä toivoa uudesta elämästä. Abeeda halusi jättää taakseen väkivaltaisen avioliiton ja hankkia elannon siirtotyöläisenä Arabiemiraateissa.

Hankkiakseen rahaa matkaa varten Abeeda myi koko omaisuutensa. Rahat hän antoi matkanjärjestäjälle, jonka tehtävänä oli huolehtia viisumin ja matkalipun hankkimisesta. Kymmenen muun naisen kanssa Abeeda lähetetiin Abu Dhabiin, jossa naisten oli määrä päästä kotiapulaisiksi varakkaisiin perheisiin.

Abu Dhabin lentokentällä unelma muuttui painajaiseksi. Rajavartiosto pidätti Abeedan ja kolme muuta naista maahantulomääräysten rikkomisen vuoksi. Pian Abeeda ymmärsi joutuneensa huijauksen kohteeksi: matkan järjestänyt mies oli väärentänyt työskentelyyn oikeuttavat viisumit ja pannut naisten rahat omaan taskuunsa.

Naisia pidettiin lentokentällä neljä päivää, minkä jälkeen heidät siirrettiin yllättäen toiselle lentokentälle. Alkoi yli kaksi viikkoa kestänyt piina: ilman ruokaa jätetyt naiset elivät Bangladeshista mukaansa ottamilla niukoilla eväillä. Heitä uhkailtiin ja pahoinpideltiin toistuvasti. Abeeda hakattiin kerran niin pahasti, että hänen kyynärnivelensä murtui. Lääkäriavusta oli kuitenkin turha haaveilla.

Lentokentälle jumittuneet naiset saivat apua vasta, kun he onnistuivat pääsemään puheisiin Filippiineiltä tulleen matkailijan kanssa, joka sai suostuteltua lentokentällä olleen bangladeshilaisen rouvan auttamaan heitä. Rouva laittoi virkailijat kuriin ja esti heitä käymästä enää naisten kimppuun. Sitten hän järjesti heille paluumatkan Bangladeshiin.

Abeeda palasi Dhakaan ilman rahaa, omaisuutensa myyneenä. Hänellä ei enää ollut kotia, johon mennä. Elantonsa hän hankki kadulta niillä töillä, joita sai.

Abeeda on vain yksi tuhansista naista, jotka ovat joutuneet huijatuiksi tavoitellessaan parempaa tulevaisuutta. Uuden elämän rakentaminen tyhjästä voi erityisesti naisille olla mahdotonta. YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa suunnitellut erityisen kotiinpaluu- ja kuntoutusohjelman siirtotyöstä kotimaahan palaaville, hyväksikäytetyille naisille.

Abeeda, joka nyt on 37-vuotias, on saanut pysyvän työpaikan siivoojana toimistossa. Vaikka hän elää vaatimattomilla tuloilla, on kunnon työssä parempi olla kuin kadulla. Painajaismaiset kokemukset Abu Dhabissa saivat Abeedan arvostamaan asioita uudella tavalla. Hän on nyt omistanut elämänsä muiden siirtotyöläisnaisten auttamiselle.

Abeeda auttaa naisia todentamaan viisumiensa, lentolippujensa ja työlupiensa oikeellisuuden. Hänet voi nähdä säännöllisesti puhumassa siirtotyöhön aikoville naisille, joita hän valistaa vaaroista ja siirtolaisten oikeuksista.

UN Women tekee töitä samaan aikaan monella rintamalla varmistaakseen sen, ettei kenenkään tarvitsisi kokea samaa kohtaloa kuin Abeedan. UN Womenin tuella Bangladeshin hallitus on perustanut ensimmäisen neuvontakeskuksen, josta siirtotyöläisiksi lähtevät naiset saavat neuvoja turvalliseen maastamuuttoon. Siirtotyöläisiä vastaanottavien maiden suurlähetystöjen henkilökuntaa tehdään puolestaan tietoiseksi siirtolaisnaisten tarpeista.

Kansalaisten tietoisuutta on lisätty myös 26-osaisella radio-ohjelmalla, jonka UN Women tuotti Bangladeshin kansalliseen radioon. Ohjelma tehtiin paikallisilla murteilla ja se otettiin vastaan valtavalla innostuksella.