Demokratiapäivä: alkuperäiskansaan kuuluva pormestari Irlanda Pop rikkoo lasikattoja Guatemalassa

Tue naisten osallistumista politiikkaan

Demokratia tarjoaa edellytykset ihmisoikeuksien toteutumiselle. Demokratia ei kuitenkaan toimi, mikäli kaikki eivät saa ääntään kuuluviin. 15.9. vietetään kansainvälistä demokratiapäivää.  Lasikattoja rikotaan ja esteiden yli päästään vain ruohonjuuritasolta lähtevällä sinnikkäällä työllä. Guatemalainen pormestari Irlanda Pop on tästä inspiroiva esimerkki.

Irlanda Pop on Guatemalan ensimmäinen alkuperäiskansaa edustava pormestari ja yksi maan kymmenestä naispormestarista. Hän on selviytynyt useista häneen kohdistuneista hyökkäyksistä tultuaan valituksi pormestariksi 2015.

”Kun olin 18-vuotias, menin kunnan virastoon hakemaan henkilöllisyystodistusta. Odotin koko päivän, mutta viranomaiset eivät kiinnittäneet minuun tai muihin alkuperäiskansaa edustaviin huomiota. Sinä päivänä tein päätöksen: haluan osallistua politiikkaan edustaakseni kansaani”, toteaa Pop.

Maaliskuussa 2015 Pop pyrki Lanquínin pormestariksi. Ihmiset olivat yllättyneitä: se oli ensimmäinen kerta kun nainen, saatikka alkuperäiskansan edustaja, osallistui pormestarin vaaleihin kunnassa.

”Ihmiset sanoivat, että minun olisi mahdotonta voittaa, koska olin taustaltani alkuperäiskansoja edustava, nainen, eikä minulla ollut aviomiestä tai lapsia.”

Irlanda Pop haluaa muuttaa lakeja niin, että naisten on helpompi osallistua politiikkaan

Irlanda Popia vastaan kampanjoitiin aggressiivisesti ja hänen johtamistaitonsa kyseenalaistettiin. Sosiaalisen mediassa Popia mustamaalattiin. Kaikesta huolimatta Pop voitti 15 000 äänellä 16 vuotta hallinneen miespormestarin.

”Aloittaessani pormestarikauteni tammikuussa 2016 yritin ratkaista kiistaa Semuc Champeyn luontoalueesta. Helmikuussa kepeillä ja viidakkoveitsillä aseistautuneet miehet ryntäsivät toimistooni. Kollegani avusti minut ikkunasta ulos, jotta voisin paeta. Loukkaannuin kuitenkin pahasti ja jouduin sairaalaan. Palatessani takaisin sairaalasta samat miehet yrittivät ampua minut”, kertoo Pop.

Pop kokee, että häneen kohdistuu paljon paineita pormestarina – virheisiin ei ole varaa. Ihmiset kuitenkin äänestivät häntä, koska halusivat nähdä muutosta. Kunnassa on paljon luonnonvaroja ja mahdollisuuksia esimerkiksi turismin kehittämiseen. Kehityksestä hyötyisi koko yhteisö.

”Ennen pormestarikauttani Lanquínissa ei ollut kunnollista viemäriverkostoa, juomakelpoista vettä eikä yhteistiloja tapahtumia varten. Tänä vuonna toteutan useita vesiprojekteja, jotta ihmisillä olisi puhdasta vettä käytettävänään”, Pop iloitsee.

Hän myös työskentelee tiiviisti yhteisönsä naisten kanssa: opettaa heille oikeuksistaan ja auttaa naisia voimaantumaan taloudellisesti. Popin esimerkin ansiosta aviomiehet antavat vaimojensa osallistua lautakuntiin.

”Haluan muuttaa lakeja niin, että naiset saavat lisää mahdollisuuksia osallistua politiikkaan ja että naisten uhkailu tulee rangaistavaksi. Tytöt ja nuoret naiset ovat Guatemalan tulevaisuus. Kaikki on mahdollista, kun he ovat päämäärätietoisia ja valmistautuneita“, toteaa Pop.

 

UN Women tukee Guatemalassa naisten osallistumista politiikkaan ja rauhanrakennukseen useilla aloitteilla, kuten Women’s Political Empowerment and Leadership -lippulaivaohjelmalla.

 

Kuvat: UN Women/Ryan Brown