Yritysmaailma tarvitaan mukaan tekemään tasa-arvosta totta – Pörssit soittavat kelloja tasa-arvon puolesta

Tue naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutumista!

Yli 80 pörssiä ympäri maailmaa soittaa kelloja tasa-arvon puolesta kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi. Suomen UN Women osallistui kellonsoittoon Helsingin pörssissä 6. maaliskuuta.

Kuudennen kerran järjestettävän Ring the Bell -seremonian tavoitteena on kannustaa pörssiyhtiöitä ja yksityistä sektoria edistämään sukupuolten tasa-arvoa ja kestävää kehitystä liiketoimintamalleissaan. UN Women järjestää maailmanlaajuista tapahtumaa yhteistyössä lukuisten pörssien ja toimijoiden kanssa.

”Globaalisti alle 17 prosenttia yritysten hallitusten jäsenistä ja vähän yli 4 prosenttia puheenjohtajista ja toimitusjohtajista on naisia. Yrityksillä ja pörsseillä on merkittävä rooli ja vastuu esimerkiksi tämän kuilun kuromiseksi umpeen”, Suomen UN Womenin hallituksen jäsen Ilmi Salminen sanoo.

Hän osallistui perjantaina 6. maaliskuuta kellonsoittoseremoniaan Helsingin pörssi Nasdaqissa. Kellonsoittoseremoniassa hän kannusti sekä pörssiä että yrityksiä sitoutumaan seitsemään naisten taloudellista voimaantumista edistävään periaatteeseen (Women’s Empowerment Principles). Ne tarjoavat keinoja edistää sukupuolten tasa-arvoa ja naisten voimaantumista työpaikoilla, liike-elämässä ja yhteisöissä. Jo 2844 yritystä on sitoutunut näihin periaatteisiin.

“Naisten syrjinnän lopettaminen työelämässä on välttämätöntä naisten ihmisoikeuksien turvaamiseksi, ja se vaikuttaa positiivisesti myös laajemmin koko yhteiskuntaan ja talouteen. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen yritysten johtoportaassa ja läpi koko organisaation on fiksu liiketoimintastrategia”, Salminen sanoo.

Kansainvälisen tapahtuman järjestävät yhteistyössä UN Women, kansainvälinen rahoitusyhtiö IFC, Sustainable Stock Exchanges (SSE) Initiative, UN Global Compact, World Federation of Exchanges sekä Women in ETFs.

Tue naisten osallistumista päätöksentekoon tilaamalla Naiset Päättäjiksi e-korttimme!

Lopetetaan raiskauskulttuuri! Osallistu Suomen UN Womenin #NAISTENPÄIVÄT-kampanjaan!