UN Women vahvasti esillä Euroopan kehityspäivillä

Euroopan kehityspäivät (European Development Days) keräsi tällä viikolla yhteen yli 6 000 ihmistä yli 140 maasta. Tämän vuoden teemana oli naiset ja tytöt kestävän kehityksen etulinjassa. UN Womenin työ tasa-arvon edistämiseksi ympäri maailmaa oli vahvasti esillä päivien aikana.

Heti kehityspäivien aluksi UN Womenin Afrikan hyvän tahdon lähettiläs Jaha Dukureh esitteli Euroopan unionin ja Yhdistyneiden kansakuntien yhteistä vuonna 2017 lanseerattua Spotlight Initiative -aloitetta, jossa pyritään kitkemään naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta maailmanlaajuisesti. Numerot ovat järkyttäviä: joka kolmas nainen maailmalla on kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa, yli 700 miljoonaa naista on mennyt naimisiin lapsina, jopa 250 miljoonan naisen ja tytön sukuelimet on silvottu. Vaikka naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on laajalti tunnistettu globaali ongelma, ovat ratkaisut olleet tähän asti riittämättömiä. Tarve yhteiselle aloitteelle on suuri – kestävän kehityksen tavoitteita ei tulla saavuttamaan, ellei naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa onnistuta kitkemään. Euroopan unioni tukee hanketta 500 miljoonalla eurolla.

Aasiassa keskitytään parantamaan ulkomaille työhön lähteneiden naisten asemaa, Afrikassa pureudutaan väkivaltaan sekä väärinkäytöksiin, kuten silpomiseen ja lapsiavioliittoihin, ja Latinalaisessa Amerikassa naismurhiin. Useita vuosia kestävä hanke laajenee myöhemmin myös Tyynenmeren ja Karibian maihin.

”Kun aloitin sukuelinten silpomisen vastaisen työn, sain uhkauksia. Nyt minua juhlitaan sankarina. Voin nähdä kehitystä tapahtuvan. Spotlight Initiative on loistava askel eteenpäin ja sen avulla on mahdollista saada aikaan pysyvä muutos. Afrikassa aloite keskittyy erityisesti haitallisten käytäntöjen kitkemiseen”, kertoi Jaha puheessaan.

UN Womenin Afrikan hyvän tahdon lähettiläs Jaha Dukureh, esitteli Spotlight Initiative -aloitetta avajaisissa. Kuva: Euroopan Unioni

UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka osallistui myös Spotlight Initiativea käsittelevään paneeliin ja korosti naisten ja tyttöjen verkostojen tärkeyttä vertaistuessa ja tiedonvälityksessä. Hän toi esiin myös, miten pelkät lait eivät riitä naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseen vaan on myös työskenneltävä aktiivisesti, jotta yhteisöjen kulttuuri muuttuisi.

UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka osallistui Spotlight Initiative -aloitetta esittelevään paneelikeskusteluun avajaisissa. Kuva: Euroopan Unioni

 

Lue lisää UN Womenin osallistumisesta Euroopan kehityspäivien ohjelmaan täältä.

Lue myös YK:n alueellisen tiedotuskeskuksen UNRIC:in uutinen Aika toimia! –paneelikeskustelusta, jossa käsiteltiin naiset, rauha ja turvallisuus -tematiikkaa.