Raiskaus vahingoittaa koko yhteiskuntaa

Raiskauksista rankaisemisessa ja uhrien tukemisessa on vielä Suomessakin paljon tehtävää.

Mitä tapahtuisi, jos raiskaukset loppuisivat? Naiset ja tytöt voisivat liikkua julkisissa tiloissa vapaammin ilman pelkoa siitä, että heitä vahingoitetaan. Sodankäynnin valikoimasta poistuisi yksi merkittävä ase, jota käytetään erityisesti siviilejä vastaan. Muutos yhteiskunnissamme olisi kokonaisvaltaisempi kuin voimme kuvitellakaan.

Raiskaus ei ole vain lyhyt yksittäinen teko. Se vahingoittaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, ja sillä voi olla myös raskauden ja sukupuolitautien kaltaisia kauaskantoisia seurauksia. Raiskaus traumatisoi ja voi lamaannuttaa. Sen vaikutukset ulottuvat myös raiskatun perheeseen, kumppaniin, ystäviin ja kollegoihin – sillä on kestämättömiä seurauksia koko yhteiskunnalle.

Väkivallan kulttuuri on juurtunut syvälle. Siksi voi olla vaikeaa kuvitella maailmaa, jossa naiset eivät joutuisi elämään väkivallan tai uhriksi leimautumisen pelon kanssa. Väkivallasta syytetään usein sen kohteeksi joutunutta naista sen sijaan, että tuomittaisiin itse väkivalta ja vaadittaisiin tekijää vastuuseen. Tällaisissa tapauksissa naiset joutuvat väkivallan kokemuksen ohella elämään ilman omaa syytään myös häpeän tunteen kanssa.

Ei olekaan ihme, että raiskauksista raportoimatta jättäminen on maailmanlaajuisesti edelleen niin laajaa ja tekijöistä vain pieni osa saadaan vastuuseen. Etenkin nuorista tytöistä vain harva hakee ammattilaisen apua seksiin pakottamisen jälkeen.

“Ei olekaan ihme, että raiskauksista raportoimatta jättäminen on maailmanlaajuisesti edelleen niin laajaa”

Vain alle kymmenen prosenttia maailman naisista, jotka hakevat apua väkivaltakokemuksen jälkeen, ottavat yhteyttä poliisiin. Rikoksesta raportoiminen edellyttää selviytyjiltä voimavaroja kohdata tilanne henkisesti uudelleen ja tietoa siitä, mistä apua voi saada – jos palveluja on ylipäätään saatavilla.

Pakolaisnaisilla ja -tytöillä on suuri riski joutua raiskauksen uhriksi muutenkin vaarallisilla pakomatkoilla. Toisaalta juuri koti on vaarallisin paikka miljoonille tytöille ja naisille. Lapsiavioliitot ovat yhä todellisuutta monille tytöille: he voivat joutua raiskatuksi joka päivä. Maailmanlaajuisesti naisilla ja tytöillä on suuri riski joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi juuri nykyisen tai entisen aviomiehen, kumppanin tai poikaystävän toimesta.

Vammainen nainen kokee seksuaalista väkivaltaa noin neljä kertaa muita naisia useammin. Seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa on kokenut lähes 27 prosenttia vammaisista naisista.

Raiskauksesta on tehtävä laitonta kaikkialla maailmassa. Yli puolessa maailman maista raiskaus avioliitossa tai seksi ilman suostumusta ei ole rikos.

Suomessakin raiskaus avioliitossa muuttui rikokseksi vasta vuonna 1994, ja raiskauslain uudistaminen suostumusperustaiseksi ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi on Suomen hallitukselta yhä kesken. Tämä työ tulee saattaa loppuun.

“Suomessakin raiskaus avioliitossa muuttui rikokseksi vasta vuonna 1994”

Myös viranomaisten resursseja ja osaamista puuttua rikoksiin ja tutkia niitä tulee parantaa. Raiskauksen kokeneille tulee taata oikea-aikaista tukea niin oikeusprosesseissa kuin terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluissakin. Erityisesti tulee varmistaa palvelujen saavutettavuus kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville ja marginalisoiduille – kuten vammaisille ja paperittomille – naisille.

Tällä hetkellä palveluntarjoajilla ei ole tarvittavia taitoja tai tietoja esimerkiksi vammaisten naisten auttamiseksi. Monissa maissa väkivallasta selviytyneiden naisten tukemiseen tarkoitetut ohjelmat eivät välttämättä ole edes vammaisten naisten saatavilla.

Monista erilaisista taustoista tulevien naispoliisien lisääminen ja poliisien koulutus väkivaltaa kokeneen kohtaamisesta voi auttaa raiskauksen uhreja luottamaan siihen, että heidän ääntään todella kuullaan kuormittavassa tilanteessa. Poliisissa ja oikeuslaitoksessa vallitsevat samat epätasa-arvoiset rakenteet kuin muuallakin yhteiskunnassa.

Haitalliset sukupuolistereotypiat ylläpitävät epätasa-arvoisia valtasuhteita, väkivallan kulttuuria ja siihen puuttumattomuutta, ja niiden kitkeminen kaikilta yhteiskunnan aloilta kuuluu olennaisena osana naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön.

Suomessa raiskausilmoitusten määrä on viime vuosina ollut kasvussa. Emme saa antaa väkivallan perinnön jatkua tuleville sukupolville. Lopetetaan raiskaukset.

 

Lahjoita väkivaltaa ehkäisevään työhön! 

 

Phumzile Mlambo-Ngcuka ja Jaana Hirsikangas

Mlambo-Ngcuka on YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin pääjohtaja. Hirsikangas on Suomen UN Women ry:n toiminnanjohtaja.

Teksti julkaistiin aluperin Helsingin Sanomien vieraskynässä 25.11.2019