Nepalin maanjäristys jätti jälkeensä tuhoa, mutta apu kulkee naiselta naiselle

“Me kaikki kärsimme maanjäristyksen vuoksi”, sanoo Pragita Tuladhar, nepalilaisen naistyöläisten järjestön SABAHin vapaaehtoinen.

SABAH on yksi UN Womenin nepalilaisista kumppanijärjestöistä, joiden vapaaehtoiset ovat lähteneet liikkeelle avustustarvikkeiden toimittamiseksi maanjäristysalueille. Toimittamalla avun paikallisten järjestöjen kautta UN Women varmistaa, että siitä hyötyvät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat naiset.

Naisten keskinäinen solidaarisuus antaa Pragitalle toivoa ja rohkaisee häntä jatkamaan avustustyötä.

”On hienoa kokea, kuinka naiset ovat kokoontuneet tänne auttamaan toisia naisia näinä kärsimyksen aikoina. Tällä hetkellä on niin monia naisia, joilla ei ole ruokaa, vettä ja kotia. He ovat kaikki taivasalla. Olen onnellinen, että voin auttaa heitä”, Pragita sanoo.

Vapaaehtoisten voimin on jo alettu jakaa hygieniapakkauksia, jotka auttavat naisia huolehtimaan omasta ja perheensä hygieniasta ja säilyttämään ihmisarvonsa vaikeissa hätämajoitusoloissa. Ensimmäiset pakkaukset on toimitettu vammaisille naisille, vanhuksille ja perheensä elatuksesta vastuussa oleville naisille viidellä alueella.

UN Womenin kanssa yhteistyössä toimivat vapaaehtoiset vievät apua naiselta naiselle. Nämä naiset ovat päättäneet olla avustustyön etulinjassa, vaikka kärsivät itsekin kriisin seurauksista.

“Kotini ja viljelykseni ovat täysin vahingoittuneet. Vaikka kotini tuhoutui, olen onnekas, koska minulla on työpaikka ja poikani on turvassa”, sanoo siirotyöläisnaisten Pourakhi-järjestössä vapaaehtoisena toimiva Nirjala Pokhrel.

”Kylissä on todella paljon naisia, jotka kärsivät maanjäristyksestä. Selviytyjänä ymmärrän heidän tarpeensa”, Nirjala miettii.

Nepalin maanjäristys synnytti akuutin tarpeen avulle. Suomen UN Women kerää parhaillaan varoja avustustyöhön. Kerätyillä varoilla hankitaan hygieniatarvikkeita, vaatteita sekä aurinkoenergialla toimivia lamppuja ja radioita. Nämä tarvikkeet auttavat naisia osallistumaan jokapäiväiseen elämään, suojautumaan väkivallalta ja saamaan tietoa tarjolla olevasta avusta.

Naisia ja lapsia koskevista kehityshankkeista vastaava virkailija Sandhya Singh Sindhupalchowkin alueelta vahvistaa, että avulle on todella suuri tarve: ”Naisilla Sindhupalchowkin kylässä ei ole vaatteita tai mitään muita tarvikkeita. Kaikki on hautautunut raunioiden alle”, hän sanoo.