”Meidän pitää uskoa kykyymme johtaa”

Naisiin kohdistuva väkivalta oli vaiettua todellisuutta Mchikichinin torin naismyyjille Dar es Salaamissa Tansaniassa. Tiedon lisääminen naisten oikeuksista paransi torin turvallisuutta ja rohkaisi Betty Mtehemua hakemaan torin naisten yhdistyksen johtoon.

Betty Mtehemulla on ollut oma kangaskauppa Mchikichinin torilla Dar es Salaamissa jo 13 vuotta. Naismyyjien asema oli pitkään huono.

”Kun aloin pyörittää omaa kangaskauppaani torilla, torin naiset eivät tehneet yhteistyötä eivätkä tukeneet toisiaan. Kaikki keskittyivät vain omiin asioihinsa, eikä kukaan auttanut, jos joku joutui väkivallan uhriksi. Naiset eivät saaneet palkkaa, miehet ahdistelivat heitä, ja kaikki olivat vain hiljaa! Mitään ei tehty väkivaltaan puuttumiseksi. Jos joutui väkivallan uhriksi, työn lopettaminen tuntui ainoalta vaihtoehdolta turvassa pysymiseksi. Jotkut naiset lopettivatkin”, tansanialainen Betty kertoo.

Asiat alkoivat muuttua UN Womenin rahoittaman Equality for Growth hankkeen aikana. Hanke järjesti naisille koulutuksia häirintään ja väkivaltaan puuttumisesta.

”Nyt tiedämme mitä tehdä, emmekä ole yksin. Torilla on asianajajia ja naisaktivisteja, jotka auttavat meitä.”

Koulutukset inspiroivat Bettyä hakemaan torin naisten yhdistyksen johtoon.

”Aikaisemmin emme uskoneet itseemme tai kykyymme johtaa, mutta koulutus antoi meille itsevarmuutta. Naisilla pitää olla varmuutta ja uskoa siihen, että osaamme olla hyviä johtajia.”

Naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen torilla auttaa naisia menestymään. Väkivaltaa vastaan on tarkat säännöt, joiden ansiosta naisten on mahdollista keskittyä kaupantekoon pelkäämisen sijaan.

”Naisten on todella tärkeää työskennellä yhteistyössä toistensa kanssa. Kun nostamme naisina esiin haasteita, jotka me kaikki jaamme, voimme myös kohdata ne yhdessä.”

Vuodesta 2015 lähtien yli 5600 naistorimyyjää on osallistunut Equality for Growth -hankkeen osana järjestettyihin koulutuksiin seksuaalisen häirinnän, perhe- ja taloudellisen väkivallan ennaltaehkäisystä. Hanke on saanut rahoituksensa UN Womenin Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta rahastosta (UNTF). Turvalliset työympäristöt ja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen ovat edellytyksiä naisten taloudelliselle itsenäisyydelle ja tasa-arvon sekä kestävän kehityksen toteutumiselle.

Tule mukaan tukemaan UN Womenin työtä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

Kuva: UN Women/Daniel Donald