Kaushilla poltti 19-vuotiaana chhaupadi-vajan taistellakseen kuukautishäpeää vastaan – puolustaa nyt kastittomien naisten oikeuksia Nepalissa

Tue tasa-arvon toteutumista kuukausilahjoittajana!

UN Womenin tukema nepalilainen Kaushilla Nepali, 27, on dalit-naisten laillisten oikeuksien puolestapuhuja. Hän auttaa naisia erityisesti kysymyksissä liittyen kansalaisuuteen, perheväkivaltaan ja seksuaaliseen väkivaltaan. Kastijärjestelmä elää yhä Nepalissa, jossa kastittomien dalitien kokema sorto on arkipäivää. Kaushilla voimaantui omien kokemustensa kautta ja haluaa nyt lopettaa dalit-yhteisöön kohdistuvan syrjinnän.

”Kukaan ei voi kuvitella sitä väkivaltaa ja kipua, josta kärsin. Silti kaikki kokemani syrjintä kääntyi positiiviseksi. En antanut itsestäni tulla uhria – nousin kipuni avulla loistamaan.”

Kaushillan selviytymistarina kertoo sinnikkyydestä ja tahdosta taistella epäoikeuksia vastaan. Läpi lapsuutensa Kaushilla kuuli, ettei hänellä dalit-tyttönä tulisi olemaan mahdollisuuksia koulutukseen tai ammattiin. Hän saattoi päivittäin veljensä kouluun, ja eräänä aamuna opettaja kysyi häneltä, haluaisiko hän osallistua opetukseen.

Kaushilla kävi koulua puoli vuotta vanhemmiltaan salaa. Hän osallistui kokeisiin ja saatuaan luokan parhaan tuloksen hän uskalsi viimein kertoa asiasta vanhemmilleen. Kaushilla sai jatkaa koulunkäyntiä isän vastusteluista huolimatta, mutta vain, koska opetus kunnallisessa koulussa oli ilmaista. Vuosia myöhemmin Kaushilla valmistui korkeakoulusta ensimmäisenä kotikylänsä dalit-yhteisöön kuuluvana tyttönä.

Nepalin maaseudulla, kuten Kaushillan kotikylässä, harjoitetaan chhaupadi-nimistä perinnettä, jossa naiset ja tytöt joutuvat kuukautistensa ajan asumaan ulkona eläimille tarkoitetussa vajassa. Chhaupadin mukaan kuukautisten aikana naiset ja tytöt ovat epäpuhtaita, joten heidät on eristettävä perheestään ja yhteisöstään, jotta he eivät epäpuhtaudellaan saastuttaisi muita. Chhaupadi kiellettiin jo vuonna 2005, mutta siitä huolimatta naiset ja tytöt altistetaan vaaralle joka kuukausi. Vajoissa vaaraksi eivät ole vain epähygieeniset olosuhteet, käärmeet ja ankarat talvet. Eristämällä tytöt ja naiset yksin useiksi päiviksi heidät altistetaan myös seksuaaliselle väkivallalle.

Kaushilla kertoo, kuinka hän 19-vuotiaana joutui oman perheensä pahoinpitelemäksi ja kirotuksi yhteisönsä toimesta tuhottuaan chhaupadi-vajan. Kaushillan ystävä raiskattiin vajassa sinä aikana, jonka hän siellä kuukautisten takia oli. Ystävän kokema kamala vääryys nostatti Kaushillassa raivon, ja hän päätti polttaa vajan.

”Koin, että minun on pakko tehdä se, saada ääneni kuulumaan ja vastustaa tätä syrjinnän kierrettä naisia kohtaan” Kaushilla kertoo.

Kaushilla liittyi dalit-naisten oikeuksia ajavaan järjestöön vuonna 2016 ja myöhemmin vuonna 2018 asianajajien yhteisöön voidakseen aktiivisemmin puuttua sosiaalisen syrjinnän torjumiseen yhteisössään. UN Women on tukenut järjestöjen toimintaa. Järjestöt toimivat monipuolisesti naisten asialla esimerkiksi tarjoamalla oikeudellista avustusta perheväkivallan uhreille sekä järjestämällä ilmaista terveydenhuoltoa. Järjestöt auttavat naisia muun muassa hankkimaan avioliittotodistuksen, joka on avainasemassa monen palvelun saamiseksi. Todistus kuitenkin puuttuu monelta naiselta, koska heidän miehensä ovat muuttaneet maasta ja vieneet todistuksen mukanaan.

Kaushilla kertoo, kuinka hänen ponnistelunsa ja saavutuksensa yhteisönsä naisten oikeuksien puolesta ei ole saanut lainkaan huomiota osakseen. Sen sijaan moni on epäillyt, ettei Kaushilla onnistuisi luomaan itselleen työtä naisten ja tyttöjen oikeuksien puolestapuhujana. Nainen on kuitenkin näyttänyt epäilijöilleen. Hänet on valittu työhaastatteluun valtion tehtävään, vaikka yleensä dalit-naiset eivät pääse töihin valtiolle.

”Haluan olla roolimalli naisille ja inspiroida heitä kohtaamaan tulevaisuutensa toiveikkaina. Koko elämäni olen ollut sitkeä ja rohkea, koska uskon näiden ominaisuuksien kannattelevan läpi kaiken”.

Kuva: UN Women/Anam Abbas